Yhdistyksen nimenkirjoittajat

Nimenkirjoittajiin liittyvät blogikirjoitukset:

Nimenkirjoittajat, mitä he kirjoittelevat?

Kun yhdistysrekisteriin ilmoitetaan muutokset yhdistyksen luottamushenkilöissä, on ilmoitettava myös nimenkirjoittajat. Vain rekisteriin merkityillä on virallisesti oikeus nimenkirjoittamiseen, joten yhdistyksen on tärkeätä pitää tiedot ajantasalla.

Tarvitaanko nimenkirjoittajia?

Yhdistys tarvitsee vähintään yhden nimenkirjoittajan. Siksi yhdistyksen puheenjohtajalla on yhdistyslaista tuleva oikeus nimenkirjoittamiseen. Oikeutta voidaan kuitenkin rajoittaa niin, että edes puheenjohtajalla ei ole yksinään nimenkirjoitusoikeutta. Puheenjohtajan lisäksi hallitus voi antaa nimenkirjoitusoikeuden erikseen määrätyille henkilöille. Samalla oikeutta voidaan rajoittaa niin, että nimenkirjoitusoikeutta ei ole yksinään, vaan kahdella tai useammalla henkilöllä yhdessä.

Yhdistyksen ei kannata nimetä liikaa nimenkirjoittajia, koska silloin tarve yhdistysrekisterin tietojen muutoksiin voi tulla useammin ja muutokset ovat maksullisia.

Nimenkirjoittajan oikeudet

Lyhyesti sanottuna nimenkirjoittajalla on oikeus vahvistaa sopimuksia yhdistystä sitovasti. Sopimuksen voivat olla kirjallisia tai suullisia. Tämä oikeus tarkoittaa myös monenlaisia muita oikeustoimia. Nimenkirjoittaja voi esimerkiksi allekirjoittaa yhdistyksen nimissä johonkin asiaan lausunnon. Toinen osapuoli voi tarkistaa yhdistysrekisteristä, että nimenkirjoittajalla on oikeus voimassa.

Nimenkirjoitusoikeuksista on maininta yhdistyksen säännöissä, joten säännöt ja yhdistyslaki on huomioitava oikeuksista päätettäessä ja niitä käytettäessä.

Nimenkirjoitusoikeuden käyttäminen

Nimenkirjoitusoikeutta käytettäessä allekirjoituksessa kirjoitetaan yhdistyksen virallinen nimi, nimenkirjoittajan allekirjoitus ja nimen selvennös.

Jos yhdistykselle toimitetaan esimerkiksi haaste tai muu virallinen tiedonanto, katsotaan se toimitetuksi, kun sen on saanut tiedoksi yhdistyksen nimenkirjoittaja. Tässä ei tarvita kahta henkilöä, vaikka nimenkirjoittajalla ei olisikaan yksinään nimenkirjoitusoikeutta.

Käytännössä kaikista tapauksista, joissa nimenkirjoitusoikeutta on käytetty, tulisi yhdistyksen hallituksella olla tieto, koska hallitus vastaa yhdistyksen juoksevien asioiden hoitamisesta.

Mitä nimenkirjoitusoikeus ei tarkoita?

Nimenkirjoittaja ei voi itsenäisesti tehdä sopimuksia tai sitoumuksia asioista, jotka kuuluvat yhdistykselle eli yhdistyksen kokouksessa päätettäväksi tai hallitukselle. Kun päätös on tehty, sen nojalla nimenkirjoittaja voi varsinaisen sopimuksen allekirjoittaa. Tällainen asia on esimerkiksi kiinteän omaisuuden myyminen tai kiinnittäminen.

Nimenkirjoitusoikeuden perusteella ei voi poiketa yhdistyksen tai hallituksen tekemistä päätöksistä.

Nimenkirjoitusoikeutta ei tarvita esimerkiksi kirjanpidon tositteiden, kuten laskujen hyväksymiseen. Laskujen hyväksymisen menettelyistä päättää yhdistyksen hallitus. Asiasta on kirjoitettu tarkemmin erikseen.